"Kato, me ollaan ihan niinkuin Jari & Virpi! - No ei kai nyt sentään!"

Kaikki häätarinat alkavat aina kosinnasta, mitenkäs muutenkaan. Meidän kohdalla tuo odotettu kysymys esitettiin siinä vaiheessa kun allekirjoittanut oli jo reilut pari vuotta nalkuttanut (shame on me) aiheesta. Ensimmäisen kerran avioliitto oli puheissa kun oltiin raskaana ja ahkerammin se hiersi mieltä varmaan tyttäremme ollessa suunnilleen vuoden vanha. Oma elämä, perhe ja suhdekin tuntui vakiintuneelta, joten oli suorastaan ärsyttävää kun mies ei kokenut tarvetta sitoutua avioliiton sitein. Pahimmillani painostin ja parhaimmillanikin utelin miksi ei. Lopulta totesin, että joko minua kositaan vuoden 2008 loppuun mennessä tai sitten luovun koko ajatuksesta ja hyväksyn, että ollaan sitten yhdessä susiparina elämämme loppuun asti. Laskettiin leikkiäkin siitä kuinka sukulaisteni avioerojen ja purettujen kihlausten keskellä meidän parisuhde ehkä kestää juuri siksi, että emme ole naimisissa ;)

Joulua 2009 vietimme mieheni perheen luona ja aattoiltana minua pyydettiin iltakävelylle. Mies puhui hieman sekavia ylensyönnistä ja tarpeesta päästä ulkoilemaan... Muistan ajatelleeni välähdyksenomaisesti, että jos ei kävelyn aikana seuraa kosintaa, niin sitä ei taida tulla oikeasti ikinä. Kävelyllä ihailtiin jouluvaloja ja puheltiin niitä näitä, mm. keskustelua joulun merkityksestä meille kummallekin. Mieheni totesi joulun onnistumisen olevan kiinni lahjoista ja minä puolestani jouluruoista. Kysyinkin mieheltäni, että kai hän tiesi mikä olisi ratkaisu perhejoulujemme onnistumiseen? Kun hän höpisi jotain kompromisseista, minä oikaisin että meidän tulisi tietenkin panostaa molempiin. Sekä lahjoihin että ruokiin. Odotettua kysymystä ei kuitenkaan kuulunut ja niin palasimme takaisin miehen vanhempien luokse. Koska oli jo myöhä kävimme yöpuulle vierashuoneeseen, jossa pikku neitimme jo veteli sikeitä. Oltuamme pimeässä muutaman minuutin mieheni otti minua kädestä ja kysyi haluaisinko tulla hänen vaimokseen. Hän oli kuulemma miettinyt asiaa viime aikoina ja todennut ettei tulisi haluamaan ketään toista, koska olin hänelle paras puoliso. Kunnon hysteerikkona aloin sekä itkeä että nauraa ääneen. Pyrin tosin tukahduttamaan äänet nopeasti tyynyyn ettei pikku nukkuja heräisi :)

Joulun jälkeen näin kaupassa iltapäivälehtien otsikot, joissa julistettiin Jari Sarasvuon ja Virpi Kuitusen kihlautuneen jouluaattona. Kyllä nauratti ja vähän jotenkin hävettikin, että olimme sattuneet kihlautumaan samana päivänä julkkispariskunnan kanssa! Näin jälkikäteen ajateltuna se on vain hauska sattuma muiden joukossa :D

Hauskaa on myös se, että jouluihmisenä olin joskus vuosia nuorempana haaveillut jouluna kihlautumisesta tai jopa jouluaikaan pidettävistä häistä. Myöhemmin olin kuitenkin sanonut miehelleni etten halua sotkea joulua ja naimisiin menoa toisiinsa, mm. siksi että jos joskus tulisi erottua niin joulu olisi ian kaiken pilalla. Höh, millaisia hölmöyksiä sitä oikein suustaan päästääkään... Jouluaattona kihlautumisessa on ainoastaan se huono puoli ettei kihlapäivää tule välttämättä erityisesti muistaneeksi jouluhulinan keskellä. Mutta minua se ei haittaa, kun eihän sitä ehdi olla kihloissakaan kuin reilut kaksi vuotta!

Öitä toivottaa,
Ms. P.

Hääblogi on aloitettu, let the planning begin...

No niin, jos ei muuta niin hääblogille on keksitty nimi (jo joku aika sitten) ja nyt sille alkaa hahmottua myös muoto. Vaikkakin ihan tavallinen sellainen ;) Joka tapauksessa tämä on alku, josta meidän häiden tekeminen pyöräytetään käyntiin.

Noin kolmen viikon kuluttua hääprojektista tulee tämän kotiäidin sivutyö. Projekti, johon voi suunnata sen ajan ja inspiraation joka arjen pyörittämisen jälkeen jää jäljelle. Päivittäiset panokset voivat siis olla vähissä, mutta vuodessa ehtii paljon. Siihen on luja usko, ainakin vielä :D

Suloisia kauneusunia toivottaa,
Ms. P